Futurez.Fi uudistui!

Pitkän matkaa on tultu Futurezin alkuhetkistä vuodelta 2004, jolloin toiminta oli vielä
täysin lapsenkengissään. Kengännumero kerrallaan on pitkää päivää kuitenkin puurrettu.
Vuonna 2004 oli tuning uutta ja ihmeellistä, ja allekirjoittaneen omakin ajokortti vielä painomusteesta märkä.
Alkuaikoina toimituksia kuskattiin milloin omilla ja milloin laina-autoilla hiki hatussa asiakkaille, kelloa vastaan taistellen. (kuva)
Vaan jotakin on matkan varrella mennyt oikeinkin sillä Futurez on jatkanut kasvuaan tasaisesti jo pian 8 vuotta, kasvaen
pienestä toiminimestä kellon ympäri rymiseväksi osatoimittajaksi. :)

Pitkästä aikaa, oli jo korkea aika uudistaa verkkokauppaamme.
Muutoksia toki näkyy ulkoasussakin, mutta tärkeimmät muutokset ovat sisäisissä järjestelmissä ja ohjelmistoissa. Entisen sivustorunkomme kanssa alkoi olla vakavia ongelmia latausnopeuksien ym. suhteen, ja harmillisena rajoitteena oli tuotteiden rajattu määrä josta ei päässyt yli eikä ympäri. Ohjelmistoa oli myös hankala saada yhteensopivaksi mm. varasto- ja laskutusjärjestelmien kanssa joka aiheutti monet turhat sekaannukset ja viiveet.
Uudessa verkkokaupassa riittää vielä töitä pitkäksi aikaa, mutta rajoitteita ei enää ole joten 2011 loppuvuoden aikana kauppaan tullaan lisäämään suuri määrä tuotteita, tuotetietoutta, kuvaa ja videota asiakkaiden parhaaksi.
Olemme myös päivittäneet sopimuksiamme Matkahuollon kanssa.
Tuotteet toimitetaan entistä sujuvammin, sekä perinteisenä bussipakettina ja kotiovelle jaettavana jakopakettina - kuin myös Matkahuollon Lähellä-pakettina jotka jaellaan mm. Siwa ja Valintatalo myymälöihin. Parantuneet sopimuksemme näkyvät myös rahtikuluissamme, asiakkaalle edullisena 6eur kiinteänä toimituskuluna, siinä missä matkahuollon veloitus voisi muutoin olla jopa kymmeniä euroja suurissa osapaketeissa.
Uutta ja ihmeellistä tulossa
2012 vuodelle suunnitelmissa on monenlaisia uusia kujeita mm. luultavasti uusi Futurezin Club Carbon-konsepti jos kaikki menee putkeen, tämä tulee olemaan iloinen pieni extra uskollisille kanta-asiakkaillemme. Näistä asioista paremmin sitten aikanaan kun ajankohtaista.
Suuremmitta puheitta takaisin työn touhuun, ja lämpimästi tervetuloa ostoksille!
Yst. terveisin,
Arttu P. (omistaja)